Annukka Pokki ZetaDisplay Finlandin kaupalliseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

Annukka Pokki on nimitetty ZetaDisplay Finlandin kaupalliseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Kaupallisena johtajana Pokki vastaa ZetaDisplayn Suomen myynnistä ja kaupallisista toiminnoista. Pokki aloittaa tehtävässään 13.1.2020 ja raportoi ZetaDisplay Finlandin toimitusjohtaja Manu Mesimäelle.

Annukka Pokilla on lähes 20 vuoden kokemus asiakkuusjohtamisesta. Viimeisimpänä hän on työskennellyt Granossa liiketoiminta- ja palvelujohtajan rooleissa keskittyen erityisesti myymälämarkkinoinnin ratkaisuihin.

”On ihan huippua saada Annukka ZetaDisplayn tiimiin mukaan. Hänen johdollaan tulemme kehittämään toimintaamme entistä asiakaskeskeisemmäksi. Näyttöjen sijaan haluamme myydä huolellisesti mietittyjä digitaalisia kokonaisratkaisuja, joiden avulla voimme tukea asiakkaamme liiketoiminnalle asetettujen tavoitteiden saavuttamista”, sanoo ZetaDisplay Finlandin toimitusjohtaja Manu Mesimäki.

”Olen todella innoissani uudesta tehtävästäni. Digital Signage on kiehtova ala, joka tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden tehdä dataohjattua markkinointia ja viestintää. ZetaDisplayssa kiinnostavaa on kansainvälisyys ja yrityksestä huokuva asiantuntijuus. On hienoa päästä jatkamaan tämän brändin rakentamista sekä kehittämään myyntiä ja markkinointia asiakaslähtöisesti Zetan osaavan tiimin kanssa”, sanoo Annukka Pokki.

Rami Autio, joka on liiketoimintajohtajan roolissa aikaisemmin vastannut Suomen myynnistä ja sisällöntuotantopalveluista, nimitetään ZetaDisplay Finladin luovaksi johtajaksi (Creative Director). Hän johtaa jatkossa yrityksen Thinking beyond the screen -lupauksen mukaisesti asiakaskohtaisiin sisältöratkaisuihin ja järjestelmäintegraatioihin keskittyvää Content-yksikköä.  

Lisätietoja: 

Manu Mesimäki, toimitusjohtaja, ZetaDisplay Finland Oy, puh. 050 388 1000