Zetan organisaatiouudistus

ZetaDisplay -konserni on kasvanut määrätietoisella työllä yhdeksi Euroopan suurimmista Digital Signage -alan toimijoista. Ratkaisujamme käytetään Euroopan lisäksi jo yli 50 maassa eri puolilla maailmaa ja olemme näillä mittareilla mitattuna hyvinkin kansainvälinen. Olemme kuitenkin huomanneet, että voisimme tehdä asioita vielä paljon fiksummin. Niin että opit, vinkit ja uudet innovaatiot eri toimintamaistamme tulisivat kaikkien asiakkaidemme saataville.

On nimittäin aika erilaista tehdä 30 myymälän asennus kahdessa viikossa useassa USA:n osavaltiossa kuin asentaa korealaiseen huonekaluliikkeeseen yli 100 näytön kokonaisuus projektijohdon ollessa Euroopassa ja vielä muutaman aikavyöhykkeen takana. Tai kehittää vaativaan järjestelmäintegraatioon perustuva ratkaisu Tampereella olevalle asiakkaallemme. Ja aikavyöhyke pirulainen kun tekee vielä senkin, että aina on jossain päivä ja tukiorganisaatiomme on oltava valmiudessa palvelemaan. Kansainvälistymisen rinnalla meille on tärkeää olla myös paikallinen Suomea puhuva toimija, jota kiinnostaa saada asiakkaakseen niin yhden näytön kahvila kuin iso ketjuasiakkuuskin.

Samanaikaisesti kohtaamme yhä useammin tarpeita tuottaa asiakkaillemme samaa palvelua ympäri maailmaa. Suuri metsäyhtiöasiakkaamme esimerkiksi toimii kymmenissä kohteissa eri puolilla maailmaa ja meidän on kyettävä kulkemaan rinnalla. Voidaksemme palvella maan parhaalla twistillä niin Suomessa, Ameriikan raitilla kuin missä tahansa muuallakin, olemme siirtymässä toimintopohjaiseen organisaatiomalliin. Jatkossa ZetaDisplay-konsernia johdetaan viiden johtajan voimin. Kovan luokan Digital Signage -osaaja Laila Hede Jensen vastaa kaupallisista toiminnoista, Johanna Webb keskittyy kehittämään ZetaDisplayn tuotteita ja konsepteja, Ola Burmark vastaa taloudesta ja Per Mandorf  heiluttaa konsernin toimitusjohtajan sauvaa ja hoitaa sijoittajasuhteita.

Minä vastaan jatkossakin ZetaDisplay Finlandin toimarina siitä, mitä Suomessa tapahtuu. Tämän lisäksi harteilleni soviteltiin konsernin operatiivisen johtajan viitta. Tässä ominaisuudessa vastaan siitä, että projektitoiminta ja asennukset rullaavat, sisällöntuotanto tuottaa, asiakastuki palvelee ja teknologiayksikkö valitsee kulloinkin parhaat ratkaisut asiakkaidemme käyttöön.

Tämä on meille merkittävä vuosi paitsi organisaatiouudistuksen näkökulmasta myös historiamme suurimman panostuksen, seuraavan sukupolven ZetaCast-ohjelmiston myötä. Se tulee asteittain korvaamaan kaikki nykyiset ZetaDisplayn Digital Signage -ohjelmistot. Kuulet siis meistä varmasti jatkossakin!

 
-Manu-